Elämää Santhiabassa

Muistan hakeneeni Senegalista tietoa noin vuosi sitten. Päädyin Taiteilijaseuran sivulle, jolla oli tietoa Taf Taf-residenssistä. Loppukeväästä lounastin opiskelijaruokalassa erään tuttavani kanssa ja höpöttelimme niitä näitä. Hän kertoi toimineensa vapaaehtoisena juuri Taf Taf-residenssissä Dakarissa. Kokemus oli ollut mitä mahtavin. "Entä jos minäkin?", pohdin silloin mussuttaessani pastaa. Reittini Grand Yoffin hiekkaisille kaduille mutkitteli Pariisin bistrojen ja Montpellierin kapeiden kujien kautta. Tänne tämä Maaria Matkalainen tupsahti 11.01.2012. Ja olen siitä todella tyytyväinen.

Majailen residenssin toisessa kerroksessa, eli kaislahuoneessa, lahjakkaan taiteilijapariskunnan Tommin ja Marian ja heidän herttaisen tyttärensä Floran kanssa. Myös lääkäri-Anu on kämppis ja pohdiskelee kanssani uusia mekkomalleja. Kuivakäymälä- ja aurinkokeitin-projekteja vetänyt Rauni lähti kotiin pari päivää sitten ja paikallisten kalastajien kanssa yhteistyötä tehnyt Kukka halasi meitä ja hyppäsi koneeseen pari viikkoa sitten. Minä siis yritän tulkata muille residenssiläisille ja osallistun aikuisten lukutaitoryhmään ja opetan pienimuotoisesti englantia. (Tässä vaiheessa täytyy rauhoitella kotiväkeä ja muita minut hyvin tuntevia; Flora-muksu on jees. En ole tunnettu lapsien leikkitäti eikä minusta sitä tule. Mutta tuo Flora rakastaa mekkoja ja no pakkohan mekkomaanikkojen on pitää yhtä.)


Meitä asustelee siis yläkerran "makuusalissa" 4 1/5 tyyppiä. Tai siis on meillä muita kämppiksiäkin. Hyttysiä, hiiriä, torakoita ja Godzillan kokoisia pörriäisiä. Onneksi hyttysverkko on keksitty, sinne voi koteloitua yöksi pikkuasukkaita piiloon. Olemme myös levittäneet rottaliimaa kartonkilappusten päälle ja kolme hiirtä on jäänyt nalkkiin. Kyllä säälitti nähdä ne sätkimässä paperin päällä hädissään. Kunnon tyttöhärpäkkeenä ulkoisiin tappamisen naapurimiehille. Mitähän Pariisin kämppis Minni-hiirulainen ajattelisi minusta nyt? Minni oli herttainen kämppis ja ei häirinnyt minua millään lailla. Nämä eläinkämppikset olivat röyhkeitä ja rapistelevat kaikissa pusseissa ja purnukoissa. Nyt rapistelu on olennaisesti vähentynyt ja residenssiläiset nukkuvat yönsä sikeämmin. Mutta kyllä hiiriperheen lapsenlapsi tai eno täällä varmaan vielä majailee. Sitä tapaamista odotellessa.

Dakarin sanotaan usein olevan ruma kaupunki. Yksi ensimmäisistä asioista, joihin kiinnittää huomion, on likaisuus. Roskaa on joka paikassa ja hajut ovat sen mukaiset. Hiekkaa on uskomattoman paljon, se peittää kaikki pinnat, sitä löytyy ruuasta ja se hiertää kengissä. Arkkitehtuuri ei yleensä hivele silmää. Kuten Maria sanoi, kauneutta löytää täällä muista asioista. Ihmisten pukeutuminen on huikean värikästä ja upeaa. Merta ja rantoja voi pällistellä ympäri kaupunkia. Hedelmät ovat pulleita ja värikkäitä. Kohteliaisuus, avuliaisuus ja anteliaisuus ovat myös ehdottomasti kauniita asioita. Niitä täällä riittää.

Maaria