Hikoilua ja huristelua

Dakarin katukuvassa huomio kiinnittyy aika nopeasti väreihin. Senegalilaisnaisten vaatteet ovat jotakin ihan käsittämätöntä. Olemme residenssin naisten kanssa harva se päivä ihastelemassa Grand-Yoffin markkina-alueen kangaskujan valikoimaa. Ensimmäisellä kerralla on kuin saisi yliannostuksen väreistä ja kuoseista. Silmä ei pysty rekisteröimään kaikkea. Keskuksessa ompelijana työskentelevä Aida-rouva on ollut työllistetty, kun olemme raahanneet hänelle kangaskasoja ja piirrustuksia.

Mina olen teettänyt tähän mennessä ainoastaan yhden mekon senegalilaisesta kankaasta. Mites nyt näin mekkomaanikolle on käynyt? Ei hätää, toinen on jo suunniteltu ja kangas odottaa tapaamista ompelijan kanssa. Luulen, että matkalaukkuni täyttyy mekkokamuista ennen pitkää. Minut tunnettaneen Turun katukuvassa Mama Africana.

Kaduilla huristelevat värikkäät car rapide-minibussit ovat olennainen osa Dakaria. Niissä matkustaminen on varsinainen Elämys. Nopeata ne eivät (nimestä huolimatta) ole nähneetkään. Bussin sisällä on tiivis tunnelma ja jokainen vapaa sentti on hyödynnetty. Bussit ovat usein hajoamispisteessä, kuskin pipo heiluu päässä kuoppien tahdissa (senegalilaiset miehet käyttävät usein söpöjä kuviollisia ns. vauvapipoja) ja uskonnollisten johtajien naamat koristavat seiniä. Kerran olin aivan vakuuttunut, että bussin lattia tipahtaa kadulle. (No mutta se oli valkoinen bussi se, eri asia.) Kun joku haluaa ulos täpötäydestä minibussista, seuraa siitä vuorikiipeilya ja musertumista. 12-vuotiailta näyttävät rahastajat roikkuvat usein vaarallisesti bussin ulko-ovessa kiinni.

Tuo kalpea Marimekkohamoseen pukeutunut naikkonen on Maaria aka Mörri. Tai no tuo on ruskettunut versio minusta. Poseeraan tuossa senegalilaisen painijan kuvan vieressä. Kyseessä on Senegalin kansallisurheilulaji. Painijoiden nassut koristavat kaikkea sipsipusseista lasten kouluvihkoihin. Olen kerran katsonut yhden matsin naapurin olohuoneessa limsalasi kädessä. Lajissa tanssitaan ja läpsitään. Se on hujauksessa ohi. Jalkkis on toinen senegalilaisten rakastama laji. Jotenkin onnistun tällä aina tupsahtamaan keskelle jalkapallopeliä.

Hiiri numero neljä jäi liima-ansaan kiinni hetki sitten. Anu pelästyi pahanpäiväisesti pari yötä sitten kun verannalla odotti vieras. Megalomaanisen kokoinen rottaa muistuttava olio sai myös tapaamisesta slaagin ja viuhahti rappuset alas. Kai tämä läheinen yhteiselo luontoäidin kanssa tekee hyvää tälläiselle cappuccinoa juovalle kaupunkilaisihmiselle, joka on kerran elämässään lypsänyt lehmän. Omistan myös maidonvaahdottimen ja pidän usein kaulahuivia myös sisällä. Syntilista sen kun pitenee.
Maaria