Hiljaisuuden hurmio(ko)?

Turun lukaalissani yövieraana olleet kamut ovat pari kertaa pyytäneet minua sammuttamaan kannettavani, koska se hurisi liian äänekkäästi. Olen monena yönä miettinyt sitä täällä Grand-Yoffissa. Kaislahuoneemme heppoisat seinät eivät eristä meteliä järin hyvin. Ja erilaisia ääniä täällä on, ja runsaasti. Kissat nujakoivat harva se ilta kadulla. Moskeijoiden rukouskutsut kaikuvat kaduilla ja kujilla kivuliaan aikaisin. Perjantai on muslimeille pyhä päivä, joten torstain ja perjantain välisenä yönä laulu raikuaa. Minä ja Anu olemme useana torstai-iltana istuneet keskuksen viereisellä penkillä ja kuunnelleet miesten uskonnollisia lauluja. Kaikesta tästä huolimatta nukun ehkä paremmin kuin koskaan. Tosin nukkuminen on aina ollut suuri lahjakkuuteni. Vedän sikeitä yhdeksään-yhteentoista asti, jos minulla ei ole mitään ohjelmassa aamupäivällä. Muut residenssin asukkaat ovat yleensä aamutohinoitten ääressä ennen minua (Yllättävää, eikö totta?). Aamutuimaan roska-auton tööttäykset kuuluvat ympäri korttelia. Jos roskiksen kansi ei mene kiinni, lähtee joku meistä (yleensä Tommi) kipittämään roska-autoa kiinni. Aamu-unisena voi myös kuunnella naapureiden wolofinkielisiä rupatteluita kadulla, joista harmikseni ymmärrän vain yksittäisiä sanoja. Kalakauppiaan monotoninen myyntipuhe kuuluu joka aamu, kuten myös vuohien aikaansaama mökä (yksi niistä on äänestä päätellen saanut aamupalaksi whiskyä ja röökiä). Sanomattakin on selvää, että huonouninen isäni ei täällä saisi levättyä silmäystäkään.

Viime viikolla olin lääkäri-Anun seurana Këur Soda-koululla kaksi kertaa. Ensimmäisenä kertana aiheena oli HIV ja malaria ja toisella kertaa esitelmä koski rokotuksia. Molemmilla kerroilla oppilaat olivat innoissaan ulkomaalaisista vieraista ja opettajat auttoivat asian yksinkertaisessa selittämisessä. Suomalaisella mittapuulla kysymyksiä riitti. Anu puhuu hyvää ranskaa, joten minun tehtäväkseni jäi taustalla hymyily ja lapsille vilkuttelu. Malarian osalta tärkein asia taisi olla se, että hoitoon hakeudutaan ajoissa eikä viime hetkellä. Tosin hoitoon tarvitaan rahaa, jota kaikilla ei luonnollisestikaan ole. Luokkahuoneissa moni lapsista halusi kertoa tarinan. Senegalissa on vahva suullisen tarinankerronnan perinne. Tarinoissa eivät seikkailleet Harry Potterin hahmot, vaan hoitoa vaille jääneet ja sittemmin kuolleet lapset. HIV:n osalta esitelmä keskittyi mahdollisiin tartuntatapoihin ja oireisiin. Sen kertominen, että tauti leviää myös sukupuoliteitse, osoittautui vähän mutkikkaaksi. Kenellekään ei liene yllätys, että kyseisestä aihealueesta ei täällä puhuta niin avoimesti kuin kotimaassa. Rokotuskeskustelussa olennaisimmaksi asiaksi nousi rokotusten toimintatapa, immuniteetti terminä ja yleiset harhaluulot rokotuksiin liittyen.

Nyt seuraa wildlife update: Suuria papanoita on löytynyt residenssin verannalta viime päivinä. Pari ihmistä on vahvistanut nähneensä jättikokoisen rotan tai sen näköisen eläimen residenssin alueella. Meidän liima-ansaamme ei ole suunniteltu niin suurelle eläimelle, se lähtisi luultavasti megarotan mukaan makuualustaksi. Residenssissä majailee vielä (sinnikkäistä salamurhayrityksistä huolimatta) ainakin yksi hiiri. Se voi tulla nököttämään kannettavan viereen, kun joku on työn touhussa. Rohkea kaveri.