Pressapeliä, punnerruksia ja pynttäytymistä

Senegalissa on presidentinvaalit. Pari viikkoa sitten Suomessa oltiin samoissa puuhissa, naamakirjassa ihmiset olivat hurjan vaalihurmion riivaamia. (Olen muuten vieläkin harmissani, että en voinut äänestää Suomen vaaleissa. Läheisimmät äänestyspaikat, eli Nigeria ja Marokko, kun eivät ole aivan kivenheiton päässä.) Siitä saakka kun saavuin tammikuussa kimpsujeni kera residenssiin, politiikka on ollut kaikkien huulilla. Wolofia ymmärrän hävettävän huonosti, mutta "Wade" hyppää esille harva se minuutti random-keskustelun aikana. Wade on ollut Senegalin presidentti kahden kauden ajan. Hänen valtakautensa aikana perustuslakia muutettiin niin, että presidentin kaudet rajattiin kahteen. Nyt hän on kuitenkin ehdolla kolmannelle kaudelle. Mielenosoituksia, mellakoita, kuolleita ja loukkaantuneita on esiintynyt. Ja Chariots of Fire-teemabiisi. (Aina jos radiossa tai telkkarissa käsitellään jotakin vakavaa aihetta, kuuluu se biisi taustalla. Freaky.) Itse olen yrittänyt olla ottamatta puolta näissä (välillä sanallisesti kiivaiksi yltyvissä) kulmakunnan keskusteluissa liittyen presidentinvaaleihin. Olenhan ulkomaalaisressu. Man may Sveitsi (Olen Sveitsi). Tätä kirjoittaessani ensimmäisen kierroksen virallinen vaalitulos ei ole vielä selvillä. Kenties Wade ja Macky Sall menevät toiselle kierrokselle. On verra.

Tiedättekö, asuminen residenssissä muistuttaa pitkäaikaista asumista hostellissa retkeilyfiiliksellä höystettynä. Jos on omaa rauhaa ja tilaa rakastava suomalaiserakko, voi kaislahuone olla aika ahdistava paikka. Onneksi kukaan residenssiporukasta ei ole tällainen. Hyttysverkko ja makuupussi tosin antavat mukavasti oman tilan tuntua. Jos haluaa vähän hajurakoa, voi tietysti hipsiä omille teillensä.

Sisäpiha on kaikkien olohuone. Siellä on usein suuri lössi poikia ja miehiä. Eksyy sinne joskus jokunen nainenkin. Siellä saa harva se päivä seurata poikien treenisessioita. Joku hyppii hyppynarulla, toinen punnertaa ja kolmas juoksee rappusia ylös ja alas. Naurettavan hyväkuntoisia jäbiä. Rasvaprosentti on alhainen ja hauis suuri. Moni pelaa futista ja haaveilee ammattilaisurasta Euroopassa. Minultakin kysyttiin, että milloin osallistun work out sessioniin. (Isoveli voi lopettaa nauramisen, se kuuluu tänne saakka.) Never ever, on todennäkoinen vastaus. Suklaapatukan avaaminen on minulle jo suuri fyysinen ponnistus.

Jännää on, että täällä ei tarvitse ottaa painosta stressiä. Tai siis minä en ota. Ulkonäkopaineita luovia mainoksia näkee harvoin. Minua myös varoitettiin liiallisesta omppulimpparin juomisesta, etten laihdu liikaa. Hih. Siitä ei ole pelkoa, aamupalani koostuu munkeista ja kahvista, joka kuorruttaa hampaat mukavasti sokerilla. That said, ulkonäkö on täällä tärkeätä ja kyllähän niitä paineita ja odotuksia riittää. Vaatteet ja korut eivät ole minimalistista tyyliä nähneetkään. Itse asiassa, beesissä safariasussa olisi auttamattoman pliisu ilmestys (eli unohtakaa Meryl Streep Afrikassa-tyyli). Bling bling. Ihoa vaalentavaa saippuaa ja muita vastaavia tuotteita näkee ympäriinsä. Aika outoa, kun itse haluaa syvän brunan. Muut ovat myös bonganneet ahteria suurentavat topatut alkkarit ja rintoja suurentavan saippuan. Irtotukkaa ja peruukkeja saa ihastella kaupungilla. Kun mennään ulos juhlimaan, se myös tehdään kunnolla. Hamoset ovat lyhyitä, korot huimia, meikki on...raju ja lanteet hytkyvät villisti mballax-rytmien tahdissa. Pari viikkoa sitten olimme Anun kanssa Pape Diouffin keikalla ja pynttäytymisestä huolimatta olimme auttamattoman alipukeutuneita siveyden sipuleita verrattuna senegalilaisiin neitokaisiin. Ja kaikki tämä muslimimaassa.