Enkkua ja tapakoulutusta

Yllä kuvia Dakarin yliopiston kampusalueelta. Palmuja, kauniita rakennuksia ja rapistuneita seiniä. Asuntola oli jännä paikka. Random-opiskelija heittäytyi oppaaksi ja talsimme pieneen koppiin, joka toimi huoneena parille opiskelijalle. Välillä voi kuusikin opiskelijaa punkata samassa huoneessa. Suomalaiserakolla voisi olla vaikeaa.

Moni Santhiabassa on ollut kiinnostunut englannintunneista, joten minä ja Anu olemme niitä pienimuotoisesti antaneet. Olemme ostaneet liituja, enkun alkeiskirjoja ja miettineet, että mitäs sitä vois käydä läpi. Anulla on ollut alusta saakka mekaanikko-poika vakituisena yksityisoppilaana. Minulla on ollut useampi enkun oppija: eräs käy 2-3 kertaa viikossa, jolloin keskustelemme englanniksi eri aiheista ja käymme rennosti läpi sanavarastoa. Viime kuukausien aikana presidentinvaalit ovat olleet paljon tapetilla, joten olemme luonnollisesti käyneet läpi Senegalin poliittista tilannetta ja sen koukeroita. Keskustelumme suomalaisen ja senegalilaisen avioliiton ja perhe-elämän eroista ovat myös olleet äärimmäisen kiehtovia. Tämän lisäksi minulla on ollut useampi (hyvin epäsäännöllinen) oppilas. Täällä on usein perusajatus, että "Välillä pääsee, välillä ei". Se, että olemme sopineet tunnille ajankohdan, ei ole mitenkään kiveen hakattu. Tuhottoman monet kerrat olen istunut odottamassa liidut ja kirjat kourassa. Ihan turhaan, sillä oppilas ei usein yksinkertaisesti tule paikan päälle. Siihen on jo tottunut, parasta on ottaa ihan rauhallisesti ja juoda vähän kahvetta. Odotella täällä saa. Aina. Tilanteesta tekee hivenen oudon se, että monen moni ihminen kyselee tuntien perään ja haluaa ehdottomasti tulla. Jopa vaatii tunteja. Mutta ei sitten tulekaan, tai tulee vaihtoehtoisesti todella myöhässä. Tunnit täytyy myös yleensä pitää myöhään illalla klo 20-22 tai viikonloppuisin, sillä muulloin monella on koulua tai töitä. Kaikesta tästä huolimatta enkuntunteja on ollut todella kiva pitää. Oppilaat ovat ihania ja liitutaulun edessä on mukava olla. Onhan sitä saanut myös kerrata myös aakkoset ja etsiä vaaleihin liittyvää sanastoa!

Ellei asia ole tullut selväksi hassujen höpinöitteni kautta, viihdyn täällä oikein hyvin. Olen jo miettinyt, että tänne haluaisin takaisin. Luulen, että tähän paikkaan jää koukkuun. Haluaa saada lisää. Täällä tulee usein sellainen olo, että kansojen välillä ei ole eroja ja että me olemme kaikki lopulta hyvin samanlaisia. Silloin hymyillään, hörpitään teetä ja puhutaan koulutuksen tärkeydestä. "On est ensemble." Aika usein tulee tosin hetkiä, jolloin oivaltaa, että "Tuo tyyppi elää ihan täysin eri maailmassa kuin minä tämän asian suhteen. Ei ymmärrä." Tosin se tunne on tullut minulle myös Suomessa, mutta täällä se on (tietenkin) korostuneessa asemassa. Senegalilainen käyttäytyy oman maansa kulttuurin, normien ja odotusten mukaisesti. Santhiabaan tupsahtanut suomalaistydy yrittää puolestaan käyttäytyä kotimaansa tapoja kunnioittaen. Eivät aina mene ihan yksiin. Suomalainen voi esimerkiksi ajatella, ettei mene naapurin luo vierailulle, koska ei halua häiritä. Senegalilainen naapuri sen sijaan pohtii, että miksi se suomalainen ei ikinä tule tervehtimään ja keskustelemaan. Vähänkös outo ja epäkohtelias tyyppi! Santhiabassa monet kommentit, vitsit ja tavat toimia ja esittää asiat voivat tuntua suomalaiselle oudoilta tai välillä jopa töykeiltä. Kuten "Maaria, annatko mulle kännykkäsi lahjaksi? Osta mulle parfyymia!.. Ai, miksi et?" Sama toimii tietty myös toiseen suuntaan. Täällä olen saanut kuulla, että jokin sanomani asia on ollut epäkohtelias, vaikka omasta mielestäni se on ollut täysin neutraali ja jopa kohtelias asia. Noh, tekevälle sattuu. Ja matkalaiselle sattuu sitäkin useammin. Sitä paitsi, olisi sitä voinut Ranskaankin mennä patonkia mussuttamaan, jos haluaa minimoida kulttuurierot. Tai Ruotsiin risteilylle.