Mangrovemetsiä ja ekokyliä

Lähdimme matkaan sunnuntaiaamuna. Hyppäsimme harvinaisen siistiin sept-placeen ja huristelimme Gambian suuntaan. Kuskimme oli huomionarvoisen letkeä tapaus, paljon oli jammia (rauhaa) auton sisällä. Moni on varoittanut siitä, että Senegalissa reissaaminen on rankkaa ja hidasta puuhaa. Menomatkamme Gambian pääkaupunkiin Banjuliin oli kuuma ja odottelua piisasi, mutta mitenkään kohtuuttoman vaikea se ei ollut. Visiittimme Gambian puolelle jäi yhden yön mittaiseksi, vaikka tuossa pikkuriikkisessä maassa olisi aivan varmasti paljon nähtävää ja ihmeteltävää. Illan aikana perhe Matikka juuttui huoneeseensa majatalossamme (lukosta jäi pala käteen) ja paikan omistaja ei vastannut puhelimeen. Minä ja Anu kompuroimme pimeässä huutaen "Help! Please mr...owner, we need some help!". Lopulta löysimme avoimen oven ja kiipesimme ylös, jolloin minä bongasin omistajamiehen alastomana. Jäi mieleen. Noh, Matikat pääsivät ulos ja aamulla me matkasimme takaisin Senegalin puolelle. Rajalla eräs viranomainen mumisi jotakin viisumista (jota emme siis tarvitse), mutta tilanne hoitui itsestään. Olin vähän varautunut ongelmiin ja ylimääräisiin maksuihin rajalla, mutta kaikki sujui aikalailla hyvin.

Senegalin puolella seuraava etappi oli Toubakouta mangrovemetsien siimeksessä. Matkasimme majapaikkaamme, eli ekokylään hukkapiilossa, paatilla. Määränpäässä aasikärry kantoi tavaramme ja pari väsynyttä matkalaista perille majapaikkaan. Dakarin melun, saasteiden ja ruuhkien jälkeen ekokylä oli pala paratiisia. Ei sähköä eikä autoja. Polskimme vedessä, bongasimme apinoita, lintuja ja villisikoja ja meloimme mangrovemetsikön suurissa ja pienissä uomissa. Paikka muistutti eksoottista kesämökkiä.

Seuraava etappi oli Mar Lodj Siné-Saloum-alueella. Monien mutkien ja ongelmien jälkeen (ja noin neljä tuntia aikataulusta jäljessä) lähdimme venekyydillä Mar Lodjiin päin. Matkan aikana ihastelimme lentokaloja, delfiineitä ja näimme yhden shakaalin. Venereissun aikana nautimme myös ataya-teetä à la pirogue, tuoretta kalaa ja grillattuja ostereita. Kaikki tämä siis valmistettiin liikkuvassa veneessä. Oikea vauhtikeittiö. Mar Lodj on puolestaan rauhallinen saari, jolla voi vain olla. Mussutimme hyvää ruokaa, makasimme riippumatoissa ja uiskentelimme vedessä. Mar Lodjissa minä vuorostani jäin huoneeseen jumiin.

Pitkä ja erinäisissä puskissa mutkitellut matkamme kotiin Grand-Yoffiin sujui kolmella eri menopelillä. Summa summarum, Senegalissa on mukava reissata, kunhan ei ole kiire, on terve ja ei ole liian kuuma. Lisäksi kärsivällisyyttä tarvitaan aimo annos. Eilen illalla Taf Taf-keskukseen saapui ryhmä väsyneitä, nälkäisiä ja reissussa rähjääntyneitä suomalaisia. Kotiin on aina kiva tulla.