Vko nro 1

Ensimmäinen tapahtumatäyteinen, hikisen kuuma viikko lähestyy loppuaan, edessä vielä kolme samanmoista. Voin sanoa jo löytäneeni tämän viikon aikana itsestäni aivan uudenlaisia sosiaalisia ulottuvuuksia, ollakseni niin introvertti suomalaispalikka. Työnteko rytmittyy tässä ilmastossa aivan eri tavalla kuin kotona ja jatkuva tapahtumarikkaus antaa keskittymiskyvylle aivan omanlaisensa haasteensa.

 Kaikki tuntuu olevan täällä pienen mutkan takana, pelkästään kielimuuri tuo arkipäivään paljon haasteita. Tästä huolimatta projektimme on edennyt ripeään tahtiin, ripeämpään mitä olisin kuvitellut. Paikalliset työskentelevät ahkerasti ja intohimoisesti töissään, erityisesti paikallisten koulujen panostus oppilaisiinsa ja koulujen toimivuuteen  valtavista haasteista huolimatta on koskettavaa. Toivon että huomenna alkava työskentely kouluissa tulee antamaan uudenlaista näkökulmaa taiteen opetukseen. Toimme mukanamme kasoittain koulu-ja taidetarvikkeita, jotka toivon mukaan auttavat rahaongelmissa olevan koulun arkea. On hurjaa huomata kuinka paljon valtion antama tuki kouluille ja terveydenhuollolle voi tuoda vakautta perusasioihin, ja kuinka hankalaa on jos tukea ei ole laisinkaan.

  Tulimme aisaparini Jirkan kanssa toteuttamaan kuvataideprojektia paikallisiin kouluihin. Työskentelemme alakoululaisten kanssa toteuttaen harjoituksia piirtäen, maalaten ja muovaillen. Opetamme perusasioita, kuten värioppia, oikeaoppista välineiden käsittelyä ja sitä miten ajatukset siirtyvät kuvaksi paperille. Isoimpien oppilaiden kanssa haluaisin opettaa elävänmallin piirrustusta ja luonnoskirjan käyttöä, olenhan itsekin juuri opiskellut samoja asioita koulussa. Toteutan myös muotokuvaprojektia omalla ajallani. Jirka viihtyy täällä kaksi viikkoa dokumentoiden työskentelyäni ja koulujen arkea.

 Saavuimme Jirkan kanssa tänne maanantai-iltana. Kuuma ilma ja kerosiinin haju pyörryttivät kun astuin ulos koneesta. Ilmankosteus laskeutui päälle kuin kostea untuvaviltti, voin sanoa etten ole koskaan kokenut mitään vastaavaa. Passintarkastukseen oli valtaisat ruuhkat ja meille selvisikin nopeasti että maassa on tuore laki, jonka mukaan ulkomaalaisten pitää pulittaa n. 50€ viisumimaksu. Pian olimmekin kentän laidalla teltassa ja yritimme selvittää mistä maksusta on kysymys. Onneksi kentällä oli automaatti ja minulla mukanani puhelin.  Säädimme tämän vuoksi kentällä muutaman tunnin ylimääräistä, suureksi osaksi oman itsepäisyyteni takia. Onneksi meitä olivat vastassa äärimmäiset pitkäpinnaiset paikalliset Albert ja Sire, jotka jaksoivat odottaa meitä.

Kun suurin kulttuurishokki oli lusittu lentokentällä ja jännitetty taxissa, oli ihana päästä Sunu Keriin. Meillä on täällä käytössä kaksi huonetta, sillä olemme ainoat residenssiläiset täällä. Keskuksella on oma sisäpiha, ateljeehuone, kirjasto sekä toimisto-ja ompeluhuone. Blogista löytyy varmasti paljon kuvia tiloistamme. Saamme päivittäin herkullista ruokaa, naapurimme kokkaamana. Ruoka on ihanaa, ah! Olen myös täysin riippuvainen cafe toubasta, ihanasta makeasta kofeiininektarista, jota voisin kitata litran päivässä. Täällä hallitaan loistavasti myös ruoan maustaminen.

Koska alkaa olla myöhä ja lämpöä ja vielä sen +30 astetta, listaan ranskalaisin viivoin viikon top 5 jännittävimmät juonenkäänteet (lentokentän lisäksi):

- vierailut kouluissa:

Olemme vierailleen kahdessa läheisessä koulussa, jossa tulemme työskentelemään kuukauden ajan. Tilat ovat suht pieniä ja oppilaita on paljon, mutta opettajien omistautuminen työlleen on ainutlaatuista. Valtio ei tue paikallisia kouluja, joten ihmisten aktiivisuus ja Taf tafin kaltaiset projektit ovat kultaakin kalliimpaa. Toinen kouluista on Dakarin ainoa kehitysvammaisille suunnattu koulu. Siellä käyminen oli hyvin koskettavaa. Koulun neljästä bussista kaksi oli mennyt rikki, jonka vuoksi kaikki oppilaat eivät voineet tulla kouluun. Poliota sairastavia lapsia oli paljon. Vaikka rokotuksia annetaan, kaikki lapset eivät niitä saa.  Valtion tarjoama rokotusohjelma saa minulta entistä enemmän arvostusta, ja toivonkin että myös me länsimaiset ihmiset osaisimme arvostaa rokotuksia.

-taximatkat

Osallistuimme kiihdytysajoihin kolme päivää sitten. Ei se muuten olisi jännää, mutta paikallisissa takseissa kun ei ole turvavöitä ja ne ovat usein hitsattu kasaan useammasta eri autonromusta. Kiihdytysajot tapahtuivat moottoritiellä autojen keskellä, kahden paikallisen taxin kesken. Takseilla kulkeminen on muutekin seikkailu, koska yhteistä kieltä harvemmin löytyy. Perille on kuitenkin aina päästy ja takseilla kulkeminen on halpaa. Kuskit ovat mukavia, vaikka perille pääsee joskus hieman kiertoteiden kautta.


-salaranta

Menimme yhtenä päivänä Yoffin rannalle. Törmäsimme paikalliseen rantakundiin, joka opasti meidät pienelle piilorannalle sammuneen tulivuoren kupeeseen. Rantakundit valmistivat siellä (turistihintaan of course) herkullisen kala-aterian. Awesome!

-kohtaamiset

Hinnoista neuvottelu, tinkiminen ja lukuisista tarjouksista kieltäytyminen on täällä jatkuvaa. Vaikka se onkin uuvuttavaa  tuppisuiselle suomalaiselle, itsestään löytyvät piilevät sosiaaliset taidot ovat jo itsessään palkitsevia. Iltateet katolla, ranskan, suomen, englannin ja wolofinsävytteiset keskustelut ja tarinat palkitsevat taas tavalla jotka ovat olleet minulle jo tähän mennessä korvaamattomia. En ole koskaan törmännyt sellaiseen vieraanvaraisuuten mitä täällä on. Todella kyynisyyttä karistavaa.

-keikka

Oltiin maailman parhaalla keikalla Just 4 u- nimisessä baarissa. En muista bändin nimeä, mutta linkitän niiltä biisin tänne jahka saan selville!


Palaan asiaan

-Milja