Kirppusirkus

Tämä teksti käsittelee residenssiä kohdannutta riivauksien kirjoa, joka on kertakaikkisesti sekoittanut suomalaisten arjen ja pyrkinyt kaikin tavoin (joskin toistaiseksi tuloksetta) nujertamaan residenssiläisten tahdonlujuuden. Nyt se julkistetaan koko maailmalle: olemme loiseläinten saastuttamia!

Kaikki alkoi viattomasti jokaisesta päiväkodista ja alakoulusta tutuilla täillä. Niitä havaittiin Flora-tytön päässä ensimmäisen kerran viime viikon lopulla, torstaina/perjantaina iltapäivällä. Tämän jälkeen havaintoja ilmoitettiin myös tytön äidin Marian hiuksistosta. Residenssiläiset pitivät nopean taktiikkapalaverin parhaasta tavasta reagoida tähän uhkaan. Ongelman hoito kun ei näissä olosuhteissa olekaan niin mutkatonta kuin kotona. Petivaatteita ei voi esimerkiksi pestä missään kuumassa. Pesukonetta ei ole ja nyrkkipyykkiin on saatavilla vain kylmää vettä. 

Hoito päätettiin aloittaa heti, kun käsiin saataisiin täisampoota. Tämä tapahtui lauantaina. Päät kylvetettiin varmuuden vuoksi koko porukalta kyseisellä hyönteiskalmanesteellä ja samalla otettiin käsittelyyn kaikkien patjat ja petivaatteet, jotka kannettiin aurinkoon paistumaan paikallisten antamien ohjeiden mukaan. Vastahyökkäys oli nopea ja tehokas ja olimme varsin tyytyväisiä itseemme kun pesimme täisampoot pois ja katsoimme luottavaisin mielin ongelman olevan hoidossa.

Peli oli kuitenkin vasta saatu käyntiin. Rupesimme päivän mittaan ihmettelemään kutisevia puremajälkiä jaloissamme ja sitten saatiin näköhavainto uudesta vitsauksesta, tällä kertaa vieläkin vastenmielisemmästä pikku tiaisesta, nimittäin kirpuista. Yläkerran opetustilassa majaillut kissapesue ilmeisesti jätti jälkeensä näiden hyönteiskolonialistien yhdyskunnan, joka sitten päätti valloittaa imperialistihengessään toubab-parkojen jalat. Perin tyytymättöminä tilanteeseen aloitimme epätoivoisen mies miestä vastaan (tai mies ja/tai nainen kirppua vastaan) taistelun näitä kieroja ja petollisia yhteiskunnan hämäräheikkejä vastaan. Tilanteen mittavuus alkoi kuitenkin nopeasti hahmottua, ongelma oli eskaloitunut peloittavasti.

Kaikkeen kuitenkin tottuu, joten päätimme hoitaa kirppuongelman väsytystaktiikalla. Aina moisen viheliäisen pedon nähdessämme nujersimme sen ja viikon loppuun mennessä ongelma oli poistunut silmistä ja mielestä, muutamat puremat vielä kutisivat. Lauantaina hoidettiin ohjelman toinen täipesu pois päiväjärjestyksestä ja saavutimme näin jälleen (toivottavasti) loiseläjistä vapaan olotilan.

Sunnuntaina joukkiomme sitten hajosi ja levittäytyi pitkin Senegalin maaseutua, Tommi lähti etelään, Casamanceen, kuvailemaan dokkaria ja itse suunnistin eläinsatuprojektin merkeissä DioffIorin kylään Stinan ja oppaamme Babacarin kanssa. Se olikin sellainen reissu mistä riittäisi analysoitavaa ja kirjotettavaa niin paljon, että sille mahdollisesti uhrataan kokonaan oma merkintä blogiin. Muutaman lepopäivän Dakar kuittaa.